3 toukokuun, 2020

Haastattelussa 21-vuotias treidaaja | Traders' Club 6. jaksoRyöstöjä vappuna Joensuussa: Mies kävi käsiksi myyjään S.

– Poliisia työllisti Joensuussa vappuaattona kaksi erillistä ryöstöä. Toinen tapahtui Siilaisen S-marketissa. Miesasiakas oli.

HPK-kiekkonaiset solmi jatkosopimuksen mm. maajoukkuehyökkääjä Julia Liikalan kanssa sekä solmi lauantaina Ilveksestä.

Leicester Cityn hyökkääjä Ayoze Pérez on kertonut, miksi hän kieltäytyi Real Madridin ja Barcelonan tarjouksista siirtyäkseen.

Siuntiossa Lammistontiellä paloi keskiviikkona iltapäivällä noin 30×30-kokoinen alue maastoa. Myös alueella ollut varasto.

21-vuotias ja 214-senttinen Aapeli Syrjämäki pelasi kolme edellistä kautta miesten I divisioona A:ta HBA-Märskyssä. Viime.

Viime kesänä Somerolla Varsinais-Suomessa kadonneen nuoren naisen entinen poikaystävä on saanut syytteen murhasta.

Yhä useampi kesätapahtuma on jo peruttu koronan vuoksi ja loput odottavat epävarmuudessa ennen hallituksen linjausta.

Netflixin uudessa Too Hot To Handle-realitydeittailusarjassa kymmenen kuumaa ja kiimaista sinkkua matkustavat Meksikoon.

Kainuun tuoreimmat uutiset.

Neljäsosa skellefteålaisen koulun henkilökunnasta on todennetusti sairastunut koronaan. Yksi opettajista kuoli koronaan.

Krokotiilit Paikallisen median mukaan mies oli kotoisin lähiseuduilta. Edellinen kuolemaan johtanut kohtaaminen ihmisen ja krokotiilin välillä sattui kyseisellä East Alligator Riverillä vuonna 1987. Windows 10 Tuki Kokeile Microsoft 365 Business Standardia maksutta kuukauden ajan. Tutustu siihen, miten Business Standard yhdistää käyttäjät. Lue lisätietoja Vision pilviratkaisuista ja paikallisista ratkaisuista. Lue käyttöehdot ja etsi lisäresursseja. Marika Tupila marika

Hänet oli otettu kiinni toisen rikosasian takia. Etsinnässä asunnon eteisestä löytyi kuollut mies. Uhrissa havaittujen.

Hallitseva Suomen mestari Peli-Karhut on solminut jatkosopimuksen Amira Nyibongin kanssa. 21-vuotias Nyibong on.

Maisa Torppa Keskustelu Crunch Log in – Crunch Accounts – Crunch clients: know someone who would benefit from Crunch? Get a free month every time you refer a friend to Crunch. Log in & select ‘Get a month free’ to learn more. New to Crunch? Get started with accountancy. Join Crunch Chorus for free. Or call us on

Voisiko Logan Paul olla Yhdysvaltojen seuraava julkkispresidentti? YouTube-tähti Logan Paul on noussut vuosien saatossa.